Dogecoin – kryptovaluutta vuodelta 2013

Lähes jokainen kryptovaluuttoihin perehtynyt tunnistaa Dogecoinin logon. Kyseisessä logossa toimii maskottina shiba-koirahahmoa Doge-meemistä. Dogecoin sai alkunsa vitsistä, kun amerikkalainen Jackson Palmer vitsaili twitterissä aikovansa sijoittaa Dogecoiniin. Idea Dogecoiniin lähti, kun Palmerilla oli samaan aikaan selaimessa sekä kryptovaluuttasivusto, että Doge-meemi. Vuonna 2013 Palmer päätyi hankkimaan dogecoin.com domainin sekä piirtämään Dogecoinin logon, että avaamaan sivuston. Tuolloin Palmer ei osannut edes kuvitella, millaiseen suosioon Dogecoin tulee nousemaan.

Dogecoinin tarina on hyvin mielenkiintoinen. Alun perin pelkkää vitsailua ollut kryptovaluutta on noussut suosioon. Vuonna 2021 Dogecoinin kokonaisarvo oli noussut yli 6 miljardiin euroon. Onkin selvää, että Dogecoinissa on jotain, mikä houkuttelee sijoittajia. Dogecoinin tarina on myös hyvä esimerkki siitä, että aluksi naurettava idea voi itse asiassa olla kannattava idea ja kokeilemisen arvoinen. Nykyisin yhä useampi kiinnostuu Dogecoinista ja esimerkiksi Teslan Elon Musk on suitsuttanut Dogecoinin olevan Bitcoinia ekologisempi.

Dogecoin – mikä se on?

Dogecoin (tunnus: Ɖ; lyhenne: DOGE) on nykyisin suosittu kryptovaluutta, joka pohjautuu Litecoiniin. Kun kryptovaluutoista puhutaan, niin on mahdotonta olla mainitsematta Bitcoinia. Bitcoin on ensimmäinen kryptovaluutta, joka ilmestyi internetiin tammikuussa 2009. Bitcoinin jälkeen alkoi ilmestyä yhä nopeammalla tahdilla erilaisia altcoineja. Altcoineja ovat kaikki ne kryptovaluutat, jotka eivät ole Bitcoin. Eli toisin sanoen kaikki Bitcoinin jälkeen ilmestyneet kryptovaluutat ovat altcoineja. Suosituimpiin altcoineihin kuuluu Litecoin, joka ilmestyi vuonna 2011, 2 vuotta Bitcoinin jälkeen.

Dogecoin on syntynyt vuonna 2013. Tuolloin kryptovaluuttojen suosio oli alkanut kasvamaan. Aivan alussa Dogecoin oli niin sanotusti “fork” Luckycoin nimisestä valuutasta. Luckycoin pohjautui Litecoiniin, joka puolestaan pohjautui lähes täysin Bitcoiniin. Näin ollen voidaan sanoa, että Dogecoin on hyvin vahvasti Bitcoinin jälkeläinen.

Dogecoinin louhinta

Useita kryptovaluuttoja rajoitetaan, mikä tarkoittaa sitä, että kryptovaluutan louhinta on mahdollista vain tiettyyn pisteeseen asti. Dogecoinin kanssa näin ei kuitenkaan ole. Dogecoin kaivoksia voi olla tulevaisuudessa loputtomiin, sillä niiden louhintaa ei ole rajoitettu vaikka aluksi niin oli tarkoitus tehdä.

Koska Dogecoineilla ei ole maksimimäärää, voi louhinta aiheuttaa lopulta inflaation. Kun Dogecoineja louhitaan, niin minuutin välein syntyy tuhat uutta kappaletta Dogecoineja. Tämä tarkoittaa vuositasolla sitä, että hyvin suuri määrä Dogecoineja päätyy kiertoon. Toistaiseksi kuitenkaan ei ole havaittavissa, että kyseinen tapa vaikuttaisi negatiivisella tavalla Dogecoinin kurssiin. Elon Musk on kehunut Dogecoinia erityisesti siksi, että Dogecoinin louhinta on energiatehokkaampaa kuin Bitcoinin louhinta. Dogecoinia louhitaan Proof of Work mallilla, joka kuitenkin kuluttaa aika paljon sähköä. Dogecoinin kehittäjät ovat kuitenkin pyrkineet tekemään louhinnasta energiatehokkaampaa.

Dogecoinin arvon muutokset

Dogecoinin tarjontaa ei rajoiteta samalla tavalla kuin muiden kryptovaluuttojen tarjontaa. Suurin syy Dogecoinin arvon putoamiseen löytyy siitä, jos useat Dogecoiniin sijoittaneet henkilöt päättävät lyhyen ajan sisällä myydä kryptovaluutan pois. Jos taas ostajia on yllättäen hyvin paljon, niin arvo voi nousta huomattavan paljon nopeasti. Elon Musk tunnetaan Dogecoinin puolestapuhujana. Muskin positiiviset twiitit ovat auttaneet Dogecoinia kasvattamaan suosiotaan. Vuonna 2021 nähtiin Muskin twiittien mahti, kun erilliset twiitit nostivat ja laskivat nopeasti Bitcoinin arvoa. Jos Musk päättäisi twiittailla Dogecoinista negatiiviseen sävyyn, voisi isku olla suuri Dogecoinille.

Vaikka Dogecoinin arvon heilahdukset voivat huolettaa, niin kannattaa muistaa, että kaikkien kryptovaluuttojen arvot ovat alttiita heilahduksille. Perinteinen valuutta on sidottu muun muassa kullan arvoon ja arvoa säätelevät keskuspankin. Kryptovaluuttojen kohdalla arvoon vaikuttaa aina eniten sekä kysyntä, että tarjonta. Ei ole olemassa täysin turvallista kryptovaluuttaa. Mutta muistaa kannattaa, että sijoittamisessa on aina riskinsä, oli sitten kyseessä rahastot, asunnot tai kryptovaluutat. Parhaimmillaan sijoituksen voi saada kasvamaan hyvin paljon, mutta toisinaan voi sijoittaja menettää kaiken.

Dogecoinin hyvät ja huonot puolet

Vaikka Dogecoin on saanut alkunsa vitsistä, on se onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa kryptovaluuttojen joukossa. On kuitenkin selvää, että jokaisella kolikolla on kaksi puolta. Tämä näkyy myös Dogecoinissa. Toistaiseksi Dogecoinin suosio perustuu ennen kaikkea siihen, että se on toistuvasti esillä sekä uutisissa, että sosiaalisessa mediassa.

Hyviin puoliin kuuluu ehdottomasti se, että Dogecoinilla on vankka kannattaja ryhmänsä. Näin ollen kannattajat pitävät Dogecoinin hyvin pinnalla. Tällä hetkellä Dogecoinin kannattajiin kuuluvat muun muassa Teslan Elon Musk, Snoop Dogg sekä Gene Simmons. Jos Dogecoin yleistyy maksutavoissa, sen arvon voi odottaa nousevan ja vakautuvan. Tällä hetkellä arvon uskotaan nousevan, mikä tekee siitä monille sijoittajille hyvän sijoituskohteen.

Huonoihin puoliin kuuluu erityisesti se, että Dogecoinin suosio perustuu voimakkaasti sosiaaliseen mediaan. Näin ollen sen arvo on erittäin altis heilahduksille. Miinuksena on myös se, että Dogecoinin määrää ei ole rajattu. Tämä tarkoittaa sitä, että jonain päivänä inflaatio on mahdollinen. Myös Bitcoinin arvon muutokset vaikuttavat paljon Dogecoinin arvoon.

Dogecoinin tulevaisuus

Kryptovaluuttojen tulevaisuutta on mahdotonta ennustaa. Tämä näkyy myös Dogecoinin kohdalla. Vaikka Dogecoinin on ennustettu jo usein katoavan kokonaan, niin se on jatkanut nousuaan. Yksi syy tähän on varmasti se, että maailman rikkain mies Elon Musk on toistuvasti suitsuttanut Dogecoinia. Syiksi Musk on maininnut, että hän pitää meemeistä ja koirista. Musk ei kuitenkaan ole ainoa julkisuuden henkilö, joka tunnetaan Dogecoinin kannattajana. Lisäksi esimerkiksi Gene Simmons tunnetaan Dogecoinin puolesta puhujana.

Dogecoinin vahvuuksiin kuuluu ehdottomasti se, että ainakin toistaiseksi Dogecoinin voi ostaa helpommin ja halvemmin kuin monet muut kryptovaluutat, kuten Ethereum. Sijoittajia houkuttelee myös se, että Dogecoinin louhinta on hyvin helppoa ja nopeaa.

Sijoittaminen ei ole ikinä täysin turvallista. Oli sijoituskohteena sitten erilaiset rahastot, asunnot tai kryptovaluutat. Siksi sijoittajan tulee käyttää paljon omaa harkintaansa siihen, että sijoittaako kohteeseen vai ei. Tämä koskee myös Dogecoinia. Kukaan ei voi varmaksi sanoa, että millainen on Dogecoinin tulevaisuus.