Bitcoin – suosituin ja ensimmäinen kryptovaluutta

Yksinkertaisesti selitettynä bitcoin on digitaalinen valuutta, joka on hajautettu ja jota ei valvo hallitus, pankki tai muu viranomainen. Kryptovaluutan omistajat ovat nimettömiä, sillä nimien tai sosiaaliturvatunnusten sijaan bitcoin yhdistää ostajat ja myyjät salausavainten kautta. Bitcoineja louhivat tehokkaat tietokoneet, jotka ovat yhteydessä internetiin.

Tässä artikkelissa paneudumme tarkemmin bitcoinin arvoon ja hintakehitykseen vaikuttaviin tekijöihin sekä siihen miksi bitcoin voi olla hyvä sijoituskohde. Käymme myös läpi tarkemmin Bitcoinin perustajaa ja muutamia kauppapaikkoja, joista kyseistä kryptovaluuttaa on mahdollista ostaa.

Kuka perusti bitcoinin?

Bitcoinin tarina alkaa jo vuodesta 2008, jolloin bitcoinin luoja Satoshi Nakamoto ilmoitti tavoitteekseen luoda valtion ja keskuspankkien kaltaisista tahoista vapaan valuutan, eli virtuaalisen maksuvälineen. Näin syntyivät kryptovaluutat, joiden suosio on vain kasvanut vuosien vieriessä.

Bitcoinin ensimmäiset lohkot louhittiin tammikuussa 2009. Ensimmäinen lohko tunnetaan Genesis -lohkona. Pian tätä seurasi myös ensimmäinen bitcoin-siirto, kun amerikkalainen ohjelmistokehittäjä Hal Finney vastaanotti bitcoineja Nakamotolta. Samana vuonna suomalainen opiskelija Martti Malmi vaihtoi ensimmäisenä bitcoinit perinteiseen valuuttaan, eli tuolloin 5 dollariin. Vuonna 2010 taas tehtiin ensimmäinen reaalimaailman ostos, kun Floridassa eräs ohjelmistokehittäjä osti pizzaa 10 000 bitcoinilla.

Bitcoinin alku ei siis ollut mitenkään vauhdikas, vaan suosio kasvoi hitaasti. Nykyisin sen sijaan 10 000 bitcoinia olisi arvoltaan miljoonia dollareita.

Vielä tänäkään päivänä kukaan ei tiedä, että kuka tai ketkä olivat nimimerkin Satoshi Nakamoto takana. Satoshi Nakamoto ilmestyi kuin tyhjästä ja toimi hyvin pitkään aktiivisena Bitcoin viestinnässä. Hän kuitenkin katosi yllättäen vuoden 2010 joulukuussa, jättäen projektin avoimena lähdekoodina vapaaehtoisista koostuvan yhteisön käsiin. Nakamotolla uskotaan olevan miljoonia bitcoineja, mutta lähteiden mukaan Nakamoton bitcoin-lompakkoon ei ole koskettu. Nakamoton bitcoin-lompakon arvo on nykyisin noin 56 miljoonaa euroa.

Vuosien varrella Satoshi Nakamoton henkilöllisyyttä on koitettu selvittää; Nakamoton on väitetty olevan muun muassa japanilainen mies, joka on syntynyt 5.4.1976. Toisaalta nimen takana on epäilty olevan suomalainen professori nimeltä Vili Lehdonvirta. Yhtä lailla on arveltu, että Nakamoto ei ollut yksi henkilö vaan jokin ryhmä. Aihetta on käsitelty myös floridalaisessa oikeussalissa, kun amerikkalaisen David Kleinmanin perhe syytti Craig Wrightia siitä, että hänellä oli hallussaan Kleinmannin kanssa louhittuja kryptovaluuttoja. Wright väitti luoneensa Bitcoinin yksin. Kuitenkaan kukaan ei pystynyt todistamaan, että kummallakaan miehistä olisi ollut mitään osaa Bitcoinin luomiseen.

Nakamoto pysyy näin ollen mysteerinä, joka voi kenties selvitä, jos Nakamoton kryptotililtä ikinä liikkuu edes yksi bitcoin pois.

Bitcoinin arvo ja hintakehityso

Bitcoinin arvo on kohonnut vuosien saatossa merkittävästi. Perustamisvaiheessa bitcoinin arvo ei ollut edes yhtä dollaria, mutta tällä hetkellä arvo on ollut jo pitkään kymmeniä tuhansia dollareita. Vuosien varrella arvo on sekä ampaissut raketin tavoin ylöspäin kuin myös tippunut kuin kivi alaspäin.

Vuoden 2013 ja 2014 välin voidaan sanoa olevan ensimmäinen Bitcoinin härkämarkkina. Tällöin kryptovaluutta ylitti 1000 dollarin rajan, mutta laski sen jälkeen nopeasti noin 200 dollariin. Myöhemmin vuonna 2017 Bitcoin kipusi silloiseen maksimiinsa eli 20 000 dollariin. Silloin sen ajateltiin olevan maksimi, johon Bitcoinin hinta voi nousta, mutta vuosi 2021 olikin ennennäkemätön.

Vuonna 2021 Bitcoinin arvo nousi ensimmäistä kertaa yli 60 000 dollariin, jolloin se saavutti uuden ennätyksen. Kuitenkin hinta laski nopeasti, ja sen arvo putosi noin 30 000 dollariin vain muutamassa viikossa. Yksi vuonna 2021 merkittävistä tapahtumista, joka vaikutti kryptovaluutan hintaan, oli Elon Muskin ja Tesla-yhtiön ilmoitus, että he ostavat 1,5 miljardilla dollarilla Bitcoinia. Tämä uutinen sai Bitcoinin hinnan kohoamaan nopeasti, mutta sitten se putosi jyrkästi sen jälkeen, kun Musk ilmoitti, että Tesla ei hyväksykään Bitcoin-maksuja ympäristösyiden takia. Myös Elon Muskin kommentit muun muassa Dogecoinin paremmuudesta ekologisesta näkökulmasta ovat vaikuttaneet sekä Bitcoinin, että Dogecoinin arvoon.

Bitcoinin hintaan vaikuttavia tekijöitä voivat olla muun muassa seuraavat asiat:

  • Kysynnän ja tarjonnan suhde
  • Poliittiset päätökset ja säädökset
  • Kaupankäynnin volyymi
  • Median huomiointi ja uutisointi
  • Tekniset päivitykset ja kehitys
  • Taloudelliset indikaattorit
  • Yksittäiset tapahtumat, kuten merkittävät ostot tai myynnit, sijoittajien mielipiteet ja julkisuuden henkilöiden kommentit.

Kryptovaluuttojen arvoon vaikuttaa aina kysyntä ja tarjonta. Kun kryptovaluuttaa halutaan ostaa paljon, sen arvo kohoaa. Toisaalta taas kryptovaluuttojen myyminen laskee niiden arvoa. Näin ollen kryptovaluuttoja käytettäessä on aina hyvä tarkistaa ensin valuutan arvo, jotta ei jää tappiolle suuria summia. Bitcoin on tällä hetkellä sekä vanhin että tunnetuin kryptovaluutoista ja ehdottomasti myös arvoltaan vakain. Kuitenkin, kuten Elon Muskin kommentoinnista on huomattu, myös vakain ja suosituin on hyvin altis arvon suurille heilahduksille lyhyessä ajassa.

Miksi sijoittaa bitcoiniin?

Bitcoinin sopivuus sijoituskohteena riippuu sijoittajan tavoitteista ja riskinsietokyvystä. Bitcoinin hinta on historiallisesti ollut erittäin volatiili, mikä tarkoittaa, että sen hinta on heilunut voimakkaasti lyhyellä aikavälillä. Tämä tekee Bitcoinista riskialttiin sijoituskohteen lyhyellä aikavälillä.

Toisaalta jos tarkastellaan Bitcoinin hintakehitystä pitkällä aikavälillä, sen arvo on kasvanut merkittävästi. Esimerkiksi vuoden 2020 alussa Bitcoinin hinta oli noin 7 200 dollaria ja vuoden 2021 huipulla hinta ylitti 60 000 dollarin. Tämä kasvu on houkutellut monia pitkän aikavälin sijoittajia.

Bitcoin voi olla loistava sijoituskohde esimerkiksi, jos sijoittaja haluaa saada:

  • Hajautusta sijoitussalkkuun: bitcoinin kaltaiset kryptovaluutat ovat erilaisia kuin perinteiset sijoituskohteet kuten osakkeet. Sijoittamalla bitcoiniin voi hajauttaa sijoitussalkkuaan ja vähentää riskiä altistua vain yhdelle sijoituskohteelle.
  • Useita käyttömahdollisuuksia: Bitcoinin käyttömahdollisuudet ovat kasvaneet vuosien varrella, ja nykyään monet yritykset hyväksyvät bitcoinin maksuvälineenä.
  • Taloudellisen vapauden: bitcoinin hajautettu luonne tarkoittaa, että se ei ole sidoksissa hallituksiin ja rahoituslaitoksiin. Tämä voi tarjota vapautta niille, jotka haluavat käyttää Bitcoinia sijoituskohteena tai maksuvälineenä.

Muutamia vinkkejä bitcoinin ostamiseen:

  • Tutki palveluntarjoajia huolellisesti ja varmista, että ne ovat luotettavia ja turvallisia.
  • Varmista, että käytössäsi on turvallinen lompakko, jossa voit säilyttää ostamasi bitcoinit.
  • Sijoita vain sellainen summa, jonka olet valmis menettämään. Bitcoinin arvo voi heilahdella voimakkaasti lyhyellä aikavälillä.
  • Seuraa bitcoinin kehitystä ja uutisia, jotka voivat vaikuttaa sen hintaan.

On myös tärkeää huomioida, että Bitcoiniin sijoittaminen on riskialtista ja sen hinta voi heilahdella voimakkaasti lyhyellä aikavälillä. Sijoittajan kannattaa tehdä omaa tutkimusta ennen sijoituspäätöksen tekemistä ja olla tietoinen mahdollisista riskeistä ennen kuin sijoittaa kyseiseen kryptovaluuttaan.

Bitcoin on vanhin ja suosituin kryptovaluutta. Ethereum lähes yhtä suosittu, mutta sen toimintaperiaate on erilainen kuin Bitcoinilla. Näin ollen Bitcoin ja Ethereum eivät kilpaile keskenään, eikä yhden suosio vaikuta toisen suosioon. Molemmat ovat silti hyvin tuttuja näkyjä erilaisissa verkkokaupoissa. Kivijalkaliikkeet puolestaan suosivat tällä hetkellä lähinnä ainoastaan Bitcoineja.

Kun Bitcoiniin sijoittaa, tulee muistaa myös se, että kryptovaluutat ovat veronalaisia. Kryptovaluuttaa itsessään ei vielä ole mahdollista verottaa, mutta kun kryptovaluuttojen arvo realisoituu, niin verotuskin mahdollistuu. Arvo realisoituu, kun kryptovaluuttaa vaihtaa perinteiseksi valuutaksi tai kryptovaluutaksi tai sillä ostaa palveluita tai hyödykkeitä. Verotus tapahtuu pääomatuloveron mukaisesti, eli 30 000 € saakka veroprosentti on 30 % ja sen jälkeen 34 %.

Mistä bitcoinia kannattaa ostaa?

Bitcoinin ostaminen on mahdollista useilla eri markkinapaikoilla, mutta sijoittajan on tärkeää valita luotettava ja turvallinen vaihtoehto. Tässä muutamia markkinapaikkoja, joiden kautta on mahdollista ostaa bitcoineja:

  • Coinmotion: Suomalainen palveluntarjoaja, joka on erikoistunut kryptovaluuttojen ostamiseen, myymiseen ja säilyttämiseen. Coinmotionin tarjoamat palvelut ovat helppokäyttöisiä ja turvallisia, ja sillä on myös suomenkielinen asiakaspalvelu.
  • Kraken: Yhdysvaltalainen valuuttapörssi, joka on perustettu vuonna 2011. Kraken on yksi maailman vanhimmista kryptovaluuttapörsseistä. Sen käyttöliittymä voi olla etenkin aloittelijalle hieman monimutkainen, mutta Kraken tarjoaa erinomaisia ominaisuuksia ja monipuolisia kaupankäyntimahdollisuuksia.
  • eToro: Israelilainen sosiaalisen kaupankäynnin palvelu. eToron kryptovaluuttakaupankäynti on helppoa ja se tarjoaa intuitiivisen käyttöliittymän, joka ei tuota ongelmia aloittelevalle sijoittajallekaan.
  • Coinbase: Yhdysvaltalainen palveluntarjoaja, jolla on yksinkertainen käyttöliittymä ja laaja valikoima erilaisia kryptovaluuttoja.

Onko bitcoin ekologinen valuutta?

Bitcoinin louhiminen on hyvin raskasta ympäristölle, eikä sitä voi missään nimessä kutsua energiatehokkaaksi. Bitcoinin louhiminen tapahtuu ratkaisemalla monimutkaisia matemaattisia ongelmia, mikä vaatii suuren määrän tietokoneiden laskentatehoa ja energiaa. Voidaan sanoa, että bitcoinin louhintaprosessin energiankulutus vastaa jopa joidenkin pienempien maiden energiankulutusta.

Bitcoinin louhiminen käyttää paljon sähköä, mikä on johtanut siihen, että sen ympäristövaikutukset ovat suuret. Toisaalta on myös argumentteja siitä, että bitcoinin louhiminen voi kannustaa uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoon.  

Vuonna 2021 Kiina kielsi Bitcoinin louhinnan, jolloin Yhdysvallat nousi suurimmaksi Bitcoinin louhintaa tuottavaksi maaksi. Samalla kun louhinta Kiinassa kiellettiin, kiellettiin myös kaupankäynti bitcoinilla Kiinassa. Kiinalaiset saavat kuitenkin edelleen omistaa bitcoinia, mutta sen käyttö on kiellettyä.

Ruotsin eri viranomaiset ovat vaatineet Euroopan unioinia kieltämään Bitcoinin louhinnan alueellaan. Samalla Ruotsin viranomaiset ovat vaatineet, että Bitcoineja hyväksyvät tai louhivat organisaatiot eivät saa mainostaa itseään enää kestävän kehityksen organisaatioina. Bitcoinin louhintaan kuluvan energian määrä vuodessa vastaa koko Ruotsin kahden vuoden energiankulutusta.

Suurin kritiikki bitcoinia kohtaan onkin juuri se, että se ei tarjoa kestävää kehitystä. Tämä on näkynyt myös Teslan Elon Muskin twiiteissä, joissa suitsutettiin dogecoinia energiatehokkaammaksi kuin Bitcoinia. Nykyään myös suuri yleisö on alkanut kiinnittämään huomioita bitcoinin hiilijalanjälkeen ja painostusta bitcoinille on noussut hiilijalanjäljen pienentämiseen.

Mikä tekee bitcoinista uniikin?

On mahdotonta sanoa, että millainen bitcoinin taipaleesta vielä tulee. On kuitenkin selvää, että tällä hetkellä sen tilanne näyttää vakaalta. Bitcoinin historia on pisin kryptovaluuttojen historiassa. Monet uskovat edelleen sen olevan tuleva maailmanvaluutta, kun taas toiset epäilevät, että bitcoin -kupla tulee puhkeamaan jonain päivänä. Molemmat skenaariot ovat käytännössä mahdollisia, mutta vain aika voi näyttää lopputuloksen.

Monille Bitcoin edustaa kuitenkin tänä päivänä kaikkia kryptovaluuttoja. Sen uskotaan olevan vankka ja kestävä. Nykyisin bitcoin-miljonäärejä on hyvin paljon, joten kiinnostusta on paljon kryptovaluuttoihin. Arvon heittely on kuitenkin aiheuttanut kritiikkiä.

Mikä siis puhuu bitcoinin puolesta? Anonyymiys, helppous sekä avoimuus ovat tärkeimmät tekijät Bitcoinin suosiossa. Lohkoketju on salattu ja erittäin turvallinen, mikä tekee bitcoinista luotettavan ja turvallisen maksutavan. Samalla kun bitcoin mahdollistaa anonyymiyden rahansiirroissa, se tuo myös läpinäkyvyyttä rahansiirtoihin. Jos bitcoinin energiatehokkuus saadaan järkeistettyä ja bitcoin osallistuu omalta osaltaan ilmastotalkoisiin, on hyvin todennäköistä, että suosio tulee kestämään huomattavasti paremmin.

Bitcoin on monin tavoin uniikki kryptovaluutta. Sen tietokanta on hajautettu, mikä tarkoittaa, että sen käyttäjät ylläpitävät tietokantaa eikä sitä hallinnoi keskitetty organisaatio, kuten pankki. Tämä tekee bitcoinista turvallisemman ja vähemmän alttiin hakkereiden hyökkäyksille. Lisäksi bitcoinin tarjontaa on rajoitettu, sillä sitä on mahdollista louhia vain tietty määrä. Tämä tekee bitcoinista houkuttelevan sijoituskohteen, sillä sen arvo voi kasvaa tarjonnan niukkuuden takia.

Usein kysytyt kysymykset bitcoinista

Mikä on bitcoin (BTC)?

Bitcoin on hajautettu, 100-prosenttisesti digitaalinen valuutta. Bitcoin (BTC) on maailman ensimmäinen kryptovaluutta, joka perustuu hajautettuun pääkirja- (blockchain) -teknologiaan ja jolla on proof-of-work (PoW) -mekanismi, jota ei tue minkään maan keskuspankki tai hallitus.

Kuka oli bitcoinin keksijä Satoshi Nakamoto?

Satoshi Nakamoto on salanimi, jota käytti henkilö tai ryhmä, joka loi Bitcoinin vuonna 2009. Hänen henkilöllisyytensä on edelleen tuntematon, eikä hän ole antanut julkisia haastatteluja.

Mikä on bitcoinin kurssi tällä hetkellä?

Tämän artikkelin kirjoittamishetkellä btc kurssi on $28,343.00 ja markkina-arvo $548.63 B. Bitcoinin hinta muuttuu jatkuvasti, koska kryptomarkkinat ovat aktiivisia 24 tuntia vuorokaudessa viikon jokaisena päivänä.